Etusivu

Ajankohtaista

Suomen Urheiluliitto järjestää Yleisurheilun suunta 2030 -strategiaan liittyen aluekierroksen eli seuraillat seitsemällä paikkakunnalla eri puolella Suomea. Tilaisuudet on suunnattu kaikille seuratoimijoille.
Yleisurheilun tilastovuosikirja 2024 on julkaistu ja sitä on saatavilla hintaan 30 euroa + toimituskulut.
Piirinmyöntämien ja piirinmestaruuskilpailuiden haku on aukaistu osoitteessa kilpailukalenteri.fi/piirihaku. Katsokaa hakuohjeet tästä päivityksestä. Katsokaa jo myönnetyt ja julkaistut kilpailut kilpailukalenteri.fi sivuilta ja välttäkää jo anotessa päällekkäisyydet. Piirinmestaruuskilpailuiden päiville ei myönnetä vastaavanlaisia kilpailuita.
Treenit on tarkoitettu ensisijaisesti sisuleireillä mukanaolleille.
Kansallisia ja aluekilpailuita haetaan aikavälillä 8.-15.1. osoitteessa kilpailukalenteri.fi/kilpailuhaku. Lue alla olevat ohjeet ennen hakemuksen tekoa.
Sisuleiri on tarkoitettu n. 10-14 -vuotiaille (2010-2016 -syntyneet) kaikille seuroissa lajia harjoitteleville hämäläisille tytöille ja pojille.
Tarjolla seiväshypyn ohjattuja harjoituksia joulukuussa Pirkkahallissa. Mukana voi olla kerran tai useammin. Harjoitukset sopivat vuonna 2015 tai aikaisemmin syntyneille.
RSS ATOM